4. sija Mischan ihkaensimmäisessä Match Show:ssa

Eilen illalla tein suureellisia suunnitelmia Mischan syksyn näyttely- ja mätsäriaikatauluista. Aamulla oli lähtö Dobermanniyhdistyksen järjestämiin mätsäreihin Munkkiniemen kentällä (siellä ei muuten ollut yhtäkään dobermannia, hah).  Alun perin piti vain mennä katsomaan meininkiä sivusta, mutta kun sää oli mitä huonoin, niin ajattelin, ettei osallistujia tule paljon, joten ehkä mekin kerrankin uskalletaan osallistua.

Olin oikeassa. Paikalla oli ehkä 30 koiraa. Pentuluokassa oli 11 koiraa. Ekassa roundissa koirat näyttivät kykynsä pareittain. Oltiin ensimmäisiä ja mentiin toisen pennun kanssa peräkanaa kehän ympäri. Sitten yksitellen edes-takaisin, yksitellen kehän ympäri,  koiran seisominen, hampaiden näyttäminen ja kehon tutkiminen (tuomarin puolesta). En muista missä järjestyksessä nämä mentiin, koko mätsäri oli yhtä sketsishowta.

Mischa oli oma viehättävä itsensä eli pisti ranttaliksi koko homman. Pitäähän nyt mätsäreissä yksi pelle olla (tai jos ihan rehellisesti sanotaan, niin meitä oli kaksi pelleä). Ensin ei halunnut mennä ravaamaan mun kanssa, vaan olisi ollut kivempi maata, kun sain sen ylös (ihmejuttu, ehkä sitäkin alkoi jännittää kun kaikki katsoi), lähdettin loikkimaan ja repimään ympäri kehää, moikattiin ohi mennen pari koiraa, loppumatka sujui sitten kauniissa ravissa. Kunnes pyllähdin maahan.

Nurmikko oli märkää ja lensin selälleni vauhdista, kännykkä ja naksutin lensivät ympäri kehää. Niitä sitten poimittiin naamat punaisina maasta ja Mischa nerokkaana keksi poimia naksuttimen suuhunsa. Saatiin hiukset ojennukseen, naksutin taskuun ja jatkettiin omalle paikalle. Sain aika montaa myötätuntohäpeäkatsetta. Oli sellainen olo, että nyt tarvittaisiin ihan pikapikaa Harry Potterin näkymätöntä viittaa tai ihan yhtä hyvin voisin vajota maan alle tai juosta huutoitkien ratikkapysäkille. En sitten juossut.

Edes-takaisin ravi oli pelleilyä, loikkimista ja puikkelehtimista puolelta toiselle. Kun tuli seisomisen vuoro, tuomari kehotti minua käskemään koiraa seisomaan (ööh ei se tunne siis sellaista sanaa vielä..) niin koitin nameilla houkutella ja se seisoi, välillä istui, välillä makasi. Hampaiden ja kehon tarkastelu menivät hyvin, mitä nyt piti vähän tuomariakin tutkia, nuuhkia ja maistaa.

Saimme sinisen nauhan, eli jäimme toiseksi tässä roundissa. Jännä juttu...hmm. Täytyy kyllä kiittää tuomaria, että hän oli todella ymmärtäväinen, kannusti ja ohjasi. Itku ei ollut ihan kauhean kaukana. Noh, mua jännitti varmaan enemmän kuin Mischaa.

Sitten kun tässä ei ollut ihan tarpeeksi kidutusta, jouduimme odottamaan että kaikki sininauhaiset pennut arvostellaan. Siinä sitten ooteltiin. Mentiin taas ensimmäisenä. Mikä on tietty ihan hyvä. Eipä tarvitse jäädä jälkeen, kun muut tulee meidän tahdissa. Viisi pentua laitettiin siis peräkanaa ravaamaan. Kuulin monta naurupyrskähdystä ja ihastuneita huutoja, kun Mischa ei halunnut mennä (taaskaan) minnekään ravaamaan vaan päätti ottaa omaan onnelliseen tapaansa löysin rantein ja heitti ketarat kohti taivasta ja luikerteli selällään siinä nurmikolla.

Sain hänet ravaamaan lähtemällä juoksuun ja meidän ravin alkupätkä olikin taas yhtä loikkimista. Matkan varrella nähtiin muutama tosi mielenkiintoinen koira ja niitä oli pakko mennä moikkaamaan ja vähän poiketa reitiltä. (Unofficial announcement kaikille pentukehän viereen majoittautuville koiranomistajille, voisitteko ystävällisesti siirtää koiranne kun pentuja arvostellaan kehässä, kaksi kolme metriä taaksepäin, aika helvetinmoista yrittää ravata tottelemattoman pennun kanssa kun koko kehän laita on täynnä pentukehään kuulumattomia koiria. Tilaa olisi ollut muaallakin vaikka muille jakaa! AARRRGH. Kiitos.) Loppupätkä meni taas ihan kivasti.

Meidän edes-takaisin ravit ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, eli Mischa alkoi ravaamisen sijaan nuuhkia vimmatusti maata. Mä olin, että Mischa nyt ravataan, ja tuomari oli että, toi koira näyttää siltä että siltä taitaa tulla... Ja tulihan se. Kakka. Keskelle kehää. Kesken meidän vuoron. Oujee.

Keräsin kakat, koitin taas taikoa käsiini Harry Potterin viitan ja mentiin paikallemme. Ohh... Kun kaikki pentuset oli ravanneet nätisti kuin leffassa oman vuoronsa aikana. Seisoivat nätisti paikallaan, kuin  rauhoittavilla doupattuina, tuli arvosteluvuoro. Yksi pikkanen valkoinen pentu diskattiin, kun se oli aggressiivinen, joten neljä palkintoruusuketta jaettiin neljälle jäljelle jääneelle koiralle. Neljäs sijahan sieltä tuli. Mä oikein vielä kiitin tuomaria tästä nelossijasta, vaikka tosiasiassa me mentiin sinne vaan harjoittelemaan.

Jos katsotaan tilannetta harjoittelun kannalta, niin Mischa otti paljon enemmän kontaktia kuin eilisissä mätsäreissä, missä oltiin seuraamassa tai sitä edellisissä. Se toki myös hyppi koiria päin ja yhtä sakemannia piti mennä komentelemaan kun sekin aukoi päätään (olikohan nyt jo viides tai kuudes sakemanni jonka omistaja sanoo meille, että "tämä ei oikeasti ole aggressiivinen pennuille", aijaa, eipä näytä olevan niin). Rauhoittui nopeammin, toki koiriakin oli vähemmän kuin aiemmissa harjoitusmätsäreissä.

Toisaalta eiliset suureelliset suunnitelmat syksyn näyttelykehistä menevät harkintaan.. En tiedä onko tämä valmis joulukuun Helsinki Winner 2010 näyttelyyn. Jos me haluttaisiin sinne mennä, meidän pitäisi ravata näyttelyissä joka viikonloppu harkkaamassa.

Olipa rankka päivä. Tämä touhu ei ole ihan selväjärkisille ;)